keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Last 2 weeks

Taas o ollu vähän paussia kirjoittamisessa kun ei oo oikee jaksanu tulla tänne päivittelee tapahtumia. No mutta nyt kuitenkin oikeen yhden vapaapäivän kunniaksi päätin tulla vähän kertomaan miten pari viime viikkoa on sujunut:)


Kaksi viimeistä viikkoa on ollut todellakin koulun ja työn täyteisiä viikkoja! Paljon kokeita, tehtävän palautuksia ja työpäiviä. Viikolla 6 koulussa annoimme injektioita, joka tuotti minulle aluksi suurta tuskaa sillä olen piikkikammoinen, mutta onneksi kammo kuitenki jollain kumman keinolla katosi kun sai tarpeeksi psyykattua itseään. En kuitenkaa silti väitä niistä vieläkään pitäväni:) 




Vklp meni Hennan kanssa juhliessa, ajellessa ja ruokaa laittaessa! Mukavan vklp perus ohjelmalla:)




Viikko 7 oli tuskainen viikko joka aiheutti suunnattomasti stressiä! Koulua, kokeita, palautuksia, treeniä ja töitä, jauts! Kaiken kaikkiaan viikosta kuitenkin selvitty suhteellisen hyvin ja lääkelaskutenttikin meni ekalla läpi vaikka tehtävät olivat turhauttavan tylsiä! 

Kaunis käteni kanyloinnin jäljiltä (y)

Lauantaina päätimme Hennan kanssa lähteä Lohjalle Amarilloon vähän viihteelle. Ilta meni kaikin puolin nappiin!:) 




Tällä "loma" viikolla olen vain paiskinut töitä töiden jälkeen. No ehkä se tilipussi sitten kiittää! 
Mutta nyt yhden ruhtinaallisen vapaapäivän viettoon, hejdå!:)
-Tiina:)

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

weekendweekendweekend


Taas on kertyny rutkasti kuvia viikonlopulta ja vaikka viime postauksesta onki vasta pari pvää nii ajattelin tulla jakamaan kuvia kanssanne että seuraava postaus ei vain olisi kasa kuvia:)
Kaikenkaikkiaan siis vklp on mennyt hyvin Hennan seurassa! Perjantaina shoppailimme sillä palkkapvä;) ostin kaikkee sisustus hömppää ja sen lisäksi vähän kuteita! Loppuillan ajelimme ympäri keskustaa ja hengailimme millo missäkin:)




Uusin ostos; ihana säilytyskori!


Lauantaina oli vuorossa baari! Tosin tuli suunnitelmiin pieni muutos; piti tivolin hautajaisiin päätyä mutta hittoako kukaan jonota tuntia pakkasessa jonku kämäsen baarin takia, joten päätimme hypätä naapurissa olevasta pulpukan ovesta sisään ja siellä loppuilta sitten menikin vähän erilaisemmassa seurassa mitä yleensä, mutta ei valittamista!





Tänään päivä on oikeastaan mennyt vaan makoilessa sohvalla, sillä väsymys eilisen jälkeen on ollut kova! Jos sitä vaikka huomenna saisi sitten aikaiseksi jotain fiksumpaa;)!
-Tiina


perjantai 31. tammikuuta 2014

blöää


Taas on reilu viikko vierähtäny edellisestä postauksesta, mutta eipä tässä viikon sisässä mtn nii kummallista oo tapahtunukkaa:)
Viikonlopun vietin kotona porukoiden luona. Torstaina kävimme tätini 40-vuotis synttäreillä ja perjantaina otimme Hennan kanssa suunnaksi Lohjan! Mukava ilta kaiken kaikkiaa, lukuunottamatta pieniä mutkia:)





Lauantaina olinkin sitten töissä tienaamassa vähän rahaa ja illalla suuntasimme Hennan kanssa Saloon ajelemaan ja katsomaan elokuvaa. Oli kivaa viettää tälläinen näinkin perusilta ihan vaan parhaassa seurassa:)


Ollaan jo kauan aikaa suunniteltu Sofian kanssa salikuurin alottamista mutta nyt sitten vihdoinkin keskiviikkona otettiin itteämme niskasta kiinni ja marssittiin uimahallin salille! Oli kyllä mahtava fiilinki reenin jälkeen:) Illalla vielä kävin laittauttamassa Janskulla ekat ripset, saa nytten nähä osaanko olla näiden kanssa ja toivottavasti ei ihan kaikkia omia ripsiä tapa:)
Siskoni on kanssa asustellut tässä alkuviikon luonani hänen työharjoittelunsa takia, mukavaa seuraa aina välillä ettei ihan yksikseen tartte olla:)


Eilen vietin mukavan päivän myöskin Sofian kanssa kaupungilla ja illalla vielä kunnon lenkillä hänen ja Luca-koiran kanssa:) kaiken kaikkiaan onnistunut viikko takana, saa nähdä mitä vklp tuo tullessaan!:)
-Tiina:)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Arkeen paluu

Minä kouluun menossa, ihana sää!
Koulu alko ja että voi laiskottaa:( oikeen v*tuttaa ajatuskin siitä kuinka paljon tehtävää tällä kevätlukukaudella tuleekaan olemaan; lukemista, esseiden palautuksia, seminaareja ja kokeita kokeiden perään... fakfakfak, ei oo yhtään mun juttu:( 


Ja kaiken muun mahtavan lisäksi meillä alkoi mielenkiintoisten teorioiden lisäksi joku ihme viestinnän kurssi mikä lähenee niin paljon maailman tylsintä ainetta äidinkieltä kun vaa olla ja voi...
Tiistaina kuitenkin oltiin Hennan kanssa kaupungilla ja löysin IHANAN paidan vaikka en tosin tarvitsisi yhtään lisää niitä...:)

Uus paita!
Herkku iltapala!
Torstaina taas pidettiin Hennan kanssa mukava leffa-ilta johon juho liittyi elokuvan lopulla. Loppuillasta juteltiin ja sekoiltiin, välillä ihan kiva ottaa vähän rennomminkin;)

Yön iloja Hennan kanssa::D voi miehiä...
No viime viikon kahdesta kokonaisesta koulupväst ku selvisin niin perjantaina istuttiin tyttöjen kanssa meillä ja käytiin mäkissä syömässä. Sofian ja Hennan kanssa vähän siinä ajeltiinkin mutta suhteellisen aikaisin päästiin nukkumaan:)
Lauantaina käytiin Sofian kanssa Janskulla laittamassa ripset Sofialle. Vou tuli kyllä nii upeet et mäkin tahon samallaiset räpsyttimet:( Ja illalla oli tietenkin luvassa Rikala with girls!

Rikala-look!
Me and my bestie!

Night gonna be a good night !
Nyt olenkin sitten ollu flunssassa kohta viikon... ei kiva. Ihan vetelä olo mutta kuume ei silti nouse että ei voi olla hyvällä omaltunnol pois esim koulusta. No pakko se on jaksaa. Kaiken kukkuraksi meni polvikin pois paikaltaan tuossa lauantai-illan ratoksi ja sitä on nyt koitettu kuntouttaa tässä. 
Koko alkuviikon siskoni on ollut luonani, ollaan katsottu elokuvia ja herkuteltu minkä koululta ja muilta hommilta ollaan ehditty. 

Leffa-löhöömistä systerin kanssa
Toivottavasti tästä nyt pikkuhiljaa parantuisi ja että seuraava vklp olisi edes vähän onnistuneempi!;)
-Tiina:)

ja vielä lopuksi kuva joka ikävä kyllä on täysin totta:)

maanantai 13. tammikuuta 2014

Love my home

Hihii vähän o pakko tulla hehkuttaa tänne kui kivalta mun koti tällä hetkellä näyttää!::::) Rantauduin siis tänään takaisin Saloon ja orientoitumaan alkavaan opiskeluun taas:) Niinkuin mainitsinkin, olin tuossa lauantaina ikeassa ja ostin sieltä sen uuden hyllyn ja keittiöön maton:) Kotini näyttää mielestäni tällähetkellä todella kivalta, häpi mii!:)

-Tiina:)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

rest of my christmasholiday!


Joululoma vetelee viimeisiään. Reilu kuukauden pitkästä lomasta on tasan 2päivää enää jäljellä ja sitten koulun kovat penkit kutsuvat taas!
Tämä alku viikko onkin sitten mennyt töitä tehdessä, työnihän piti loppua jo maanantaina mutta tein pari lisäpäivää vielä ettei suinkaan saisi liikaa lomailtua...:) no tämä viikko on tarpeeksi pitkä loma minulle, joten en valita:) 


Se tunne kun painelin keskiviikkona ulos duunista oli sanoin kuvailematon, ajattelin vain että ei enää ikinä töitä, nyt vaan löhöömää ja vetelemää suklaatia, ja niin teinkin! Rentoutumista ja löhöömistä! Päätin myös seuraavan päivän eli torstain viettää löhöillen ja kotona! Ettei tarvisi lähteä mihinkään koko päivänä tai tehdä ylipäänsä edes mitään, ai että! Innoistuin kuitenkin torstaina lataamaan Twin Peaksin ensimmäisen tuotantokauden ja no siinähän se torstai sitten viereähtikin koneen ruutua töllötellessä ja ei muutakun toinen tuokkari lataukseen;)

Nessun kanssa löhöilyä<3

H&M:n puketti tuli ja tiinalle tavaraa!

Perjantaina sitten oli vuorossa reissu Lohjalle Hennan kanssa. Ja voi kyllä, taas tatuointi reissulle:) Sain vihdoin ja viimein (toivottavasti) valmiiksi tämän niskassa olevan tatuointini ja nyt se on kyllä kiva!:) Sen jälkeen kävimme vielä vähän kurkkaamassa Lohjan alennusmyyntejä ja nappasin yhden paidan mukaani. Sitten siitä heseen aamupalalle (mitäs me uudenvuodenlupauksen tehneet kuntoilijat;)) ja vielä käymään parissa sisustuskaupassa. Loppu ilta menikin sitten kotona leppoisasti Twin Peaksia katsoen ja rentoutuen.

Tatuoinnin luonnos, valmiista kuvaa sitten kun jaksan kuvata;)




Lauantaina lähdin puolenpäivän kohdalla ajeleemaan Turkuun päin, oikeastaan Vahdolle, koska koska menin sinne tapaamaan erästä ihmistä, mutta siitä sitten lisää myöhemmin;) Sen jälkeen tein pikavisiitin IKEA:aan ja nappasin sieltä itselleni kauan halutun valkoisen hyllyn kotiini, koska tumma sisustus alkaa kyrsimään. Kaiken kaikkiaan reissu oli hyvin onnistunut ja herra x:n kanssa vietetyssä ajassakaan ei ollut valittamista:) 


Turusta tullessani ajelin Salon kautta ja nappasin Hennan kyytiini ja lähdettiin kantamaan hyllyä sisälle...rappusia pitki... kolmanteen kerroksee...-.-'' Siinä meinas jo usko loppua että saadaanko me sitä ikinä sinne ilman miesvoimia mutta saatiin kuin saatiinkin! Siinä illalla vähän muutettiin järjestystä, kannettiin tavaroita edestakaisin ja sen sellaista:) 
Loppuilta meni sitten herkutellen subimätöllä ja karkeilla putousta katsellen:)


Tänään olen kanssa vain löhönyt ja löhönyt, huomenna olisi tarkoitus rantautua takaisin Saloon omille kämpille, joten pieni tavaroiden roudaus edessä!:) Saa nyt nähdä miten hyvin tämä "elämänmuutos" tulee jatkumaan kun yksinään tuolla asusutelee, mutta toivotaan parasta!:)
-Tiina